sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Ihanan aurinkoista kevättä kaikille! :)

Me ollaan ainakin Saagan kanssa yritetty saada kaikki energia auringonsäteistä itseemme. Ja kuinka mukava onkaan käydä aamulenkillä kun on jo aamusta hyvin valoisaa ja kevätaurinko antaa oman mausteensa lenkkiin.

Saagalla on vaihtunut nyt kaikki etuhampaat ja purenta näyttää hyvältä. Huomasi tytöstä hampaiden vaihdon aikaan että olo oli hiukan tukala, hampaita piti kokeilla (ja pitää edelleen) eri asioihin ja samalla hakee myös hellyyttä sylistä. Ihana persoona joka osaa olla samalla hyvin itsepäinen :D Itsepäisyydestä kertoo hyvin isän kommentti että "Saaga on kyllä hyvin lujapäinen" (isä kuitenkin kasvattanut karhukoiria, joten varmasti herkästi ei tällaista kommenttia tule).

Viime viikonloppu oli hiukan pidennetty ja olimmekin sitten alkuviikosta Kalajoella lomailemassa. Iita ja Saaga tulee jo hyvin toimeen, toki Saagan pitää vielä meidän senioria vähän kokeilla ja innostaa leikkimään. Kun sitten kielsin Saagaa että ei koko ajan saa olla Iitan kaulassa, korvassa, niskassa jne. kiinni niin Saaga käveli Iitan ohi ja potkasi sitten takatassulla. Oli siinä naurussa pidättämistä :)

Arki pyörii hyvin ja Saaga jää hyvin yksin odottamaan kotiin töistä paluuta. Töistä takaisin tullessa on aina yhtä riemukas vastaanotto. Turkki on upeassa kunnossa ja nenun pigmenttiä vielä vähän jännätään mutta hyvin on kyllä jo melkein kokonaan mustunut.


Saaga kantaa leluja ulos ja sitten yrittää tuoda kuraista lelua sisälle. Jostain kumman syystä lelu menee siinä vaiheessa käymää välissä pesulla :) Mitään pentu tuhoja ei ole tyttö (ainakaan vielä!) tehnyt. Välillä hyppää sohvalle ja yrittää sohvatyynyllä alkaa leikkimään. Kun kieltää niin tämä sama kuvio käydään vielä 5 kertaa läpi kunnes Saaga luovuttaa että siihen ei sitten tosiaankaan saanut koskea.

Nyt viikonloppua vietetty ihan leppoisasti kotiaskareita touhutessa ja ulkoillen. Lauantaina oli Saagalla "karkkipäivä" kun toin jäniksenkorvan ja poronkorvan maistiaisiksi, ja kylläpä näytti hyvin maistuvan :)


tiistai 11. maaliskuuta 2014

Hiihtoloma takana päin ja paluu normaali arkeen. Loman aika olikin melko vilinää ja vilskettä. Aluksi jäätiin Saagan kanssa kahdestaan kun minulla oli vielä muutama päivä töitä. Sen jälkeen siskon perhe tuli meidän luo lomailemaan ja kuinka Saaga tykkäsikään kun oli leikki- ja lenkkikavereita useampi :) Harmi vain kun leikkipuiston edustalla oli kyltti että Saaga ei saanut sinne mennä joten odoteltiin kiltisti leikkikentän ulkopuolella :)

Loppulomasta suunnattiinkin sitten Kuusamoon. Kuusamossa oli jälleen vastassa Kiira ja Tita koirat, Kiiran kanssa Saaga leikki paljon mutta Tita-seniori ei oikein jaksanut pentujen leikkiä ja meinasi aina vähän murahtaa kun Saaga olisi niin kovasti halunnut käydä Titaakin moikkaamassa. Hiihtämässäkin käytiin ja hyvin tyttö jaksoi mukana tulla. On oikein reipas koira :)

Loman alussa käytiin myös tehosterokotuksilla. Saaga ei kyllä huomannut ollenkaan rokotusta kun oli eläinlääkärillä niin hyviä namusia :)

Muutamia otoksia viime viikolta:



Saaga ja kummityttö <3

"Minä olen jo iso tyttö."

"Ja odotan kiltisti että annetaan lupa ottaa namupala."

Väsynyt mutta onnellinen lomalainen :)