maanantai 14. huhtikuuta 2014

Pääsiäistä odotellaan kovasti! :) Saagalla on ollut pienet kaivuutyömaat takapihalla jolla on hyvin hankkinut uutta väriä kuonoon ja tassuihin. Keppejä ja risuja kannetaan ja purraan mielellään, mitä isompi keppi niin sen parempi. Lenkillä kävellään jo tosi reippaasti, suurimmaksi osaksi kävelee vierellä nätisti ilman vetämistä ja toisia koiria ohitetaan nätisti myös. Välillä tehdään kunnon jarrut eikä liikuta ennen kuin on tarkistettu minkälainen hännänheiluttaja oikein onkaan lenkillä myös. Muutamia kertoja koirapuistossa käyty jossa Saaga aluksi jännittänyt kovasti ja hakeutunut emännän jalkoihin mutta hetken päästä juossut jo reippaasti toisten koirien mukana (ja vienyt toisilta keppejä!). Ihana valloittava persoona joka tuo päivänpaisteen sateiseenkiin päivään <3